Maaliskuun Silmukan ytimestä -haasteen aiheena oli puu. Aiheeseen sopivaa projektia miettiessäni kävin läpi valovuosien pituista tulevien virkkaus- ja neulontatöideni listaa, ja löytyihän sieltä puuaiheinenkin projekti, joka ei tosin ollut kaikkein sopivin tähän vuodenaikaan, nimittäin joulukuusi. Olin vuosi sitten pääsiäisenä(!) virkannut itselleni samanlaisen kuusen Novita Viivi -langasta, ja saatuani tätä lankaa lisää viime vuoden lopulla, olin päättänyt virkata lisää näitä kuusia lahjoiksi ensi joulua varten. Joten vuodenajasta viis, päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja virkata muutaman joulukuusen.
Tällä erää kuusia syntyi neljä. Toistaiseksi vain yksi on koristeltu, loput koristelen sitten myöhemmin tämän vuoden aikana, kunhan löydän jostain kivoja tarkoitukseen sopivia helmiä. Kuuset on virkattu Novita Viivi -langasta 4 mm koukulla. Lankaa neljään kuuseen kului 344 grammaa. Ohje löytyy täältä (ruotsiksi).
***
Kiitokset jälleen Silmukan saalistus ja Pipon ytimestä -blogeille inspiroivasta haasteesta! :) Ja haaste onkin näköjään saanut nyt oman Silmukan ytimestä -blogin, josta jatkossa siis löytyy kaikki haasteeseen liittyvä.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.