Nämä projektit oli aivan pakko laittaa tänne vaikka eivät patalappuja (tai vastaavia) olekaan, sillä ovathan ne lankavaraston tuohoamisprojekteja parhaimmillaan. Olen aina silloin tällöin kysellyt käsitöitä tekeviltä tuttaviltani ideoita tiettyjen lankojen käyttöön. Joskus loppukesästä tuttavani kertoi nähneensä jossain vanhassa käsityölehdessä koreja jotka oli virkattu moninkertaisesta langasta käyttäen Novitan Kotiväkeä ja Virkkauslankaa. Innostuin tästä ideasta kovasti sillä kaapissani on lojunut käyttämättöminä vuosikaudet useampi kerä Virkkauslankaa ja Kotiväkeäkin löytyi useita vajaita keriä. Lisäksi minulta löytyy useita tunnistamattomia ohuita puuvillalankoja.

bagsandbaskets005-normal.jpg

Yhden elokuisen viikonlopun aikana syntyi kolme kassia ja yksi kori, ja lankavarasto keveni reilulla 350 grammalla. Kaikki korin reunusta lukuunottamatta on virkattu kiinteillä silmukoilla 5 mm koukulla nelinkertaisesta langasta joista 2 lankaa Kotiväkeä (tai tunnistamatonta vastaavanpaksuista puuvillaa) ja 2 Virkkauslankaa (tai tunnistamatonta vastaavanpaksuista puuvillaa). Mitään ohjetta en käyttänyt vaan improvisoin, eikä minulla projekteja aloittaessani ollut edes kovin selkeää käsitystä miltä ne näyttäisivät valmiina. Vaaleanpunaisesta kassistakin oli alunperin tarkoitus tulla kori. :) Sinisävyinen kassi on väriä lukuunottamatta täysin samanlainen kuin vaaleanpunainen.

bag012-normal.jpgbagpink-normal.jpgbag106-normal.jpgbasketx-normal.jpg

Näihin upposi kiitettävästi Kotiväkeä, ja Virkkauslankaakin kului jonkin verran. Ohuita puuvillalankoja on kuitenkin vielä reilusti jäljellä, joten tämäntyyppisiä projekteja tulee varmasti jatkossa tehtyä lisää.